sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Lauantai-illan pulled pork-burgeri ja bataattiranut

Eilen tehtiin burgereita, jipii. Tai siis minä tein. Itsetehdyt hampparit ovat niin parasta herkkua. Vähän sama juttu kuin salaatissakin, burgeriin voi laittaa oikeastaan mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa. Ja kotona syödessä ei liian täyden hampparin suupieliä pitkin valuvat kastikkeet haittaa. 

Sämpylöinä käytin aiemmin viikolla leipomiani gluteenittomia sämpylöitä, jotka olin kuivumisen välttämiseksi pakastanut. Sulatuksen jälkeen kääntelin ne vielä rapeaksi kuumalla pannulla ja niistä tuli oikein hyviä. Saavat toimia hampurilaissämpylöinä toistekin.

Pulled porkin kohdalla ajanpuutteen vuoksi tällä kertaa vähän oikaistiin ja haettiin kaupasta sellainen valmis köntti, jota piti paistaa vain puolituntia. Normaalistihan liha marinoidaan itse ja sitä saa hauduttaa lähes aamusta iltaan. Tässä kohtaa on pakko myöntää, etten ole vielä kertaakaan valmistanut pulled porkia pitkän kaavan mukaan ihan itse. Se on tässä huusollissa ollut toistaiseksi miehen heiniä. No joka tapauksessa, tuo oikoreitti ei ole lainkaan huono vaihtoehto. Ainakin Lidlistä ostettu 500 gramman liha oli oikein maukasta ja juuri sopivan kokoinen meille suursyömäreille.


Muiden täytteiden kanssa halusin pysyä kohtuullisuuden rajoissa. Tällä kertaa ei siis liikaa eri makuja. Iki-lemppari homejuustolla on jo oma vakinaistettu paikkansa lähes kaikessa, mitä kokkaan. Se siis kuului mukaan automaattisesti. Cheddar tai joku muu juusto on tietenkin myös olennainen osa hampparia. Bbq-lihan lisäksi ei sitten oikeastaant tarvittu enää muuta kuin muutama raikkaampi osa ja voila. 

Burgereiden seuraksi tein bataattiranuja ja niille raikkaan dipin turkkilaisesta jogurtista. Sitä laitettiin vähän hamppareidenkin väliin. Bataattiranuissa tärkeää on hyvin maustaminen, jotteivat ranut maistu pelkästään makealta, ja paistaminen tarpeeksi pitkään, jotta ranuista tulee rapsakoita. Kotitekeleiden saralla bataattiranut ovat ihan ykköset, en edes muista koska olisin viimeksi perinteisiä ranskalaisia tehnyt.


Pulled pork-burgerit
itsetehtyjä gluteenittomia sämpylöitä
pulled pork-lihaa
homejuustoa (tai halloumia)
cheddaria tai muuta haluamaasi juustoa
tomaattia
salaattia
suolakurkkua tai sinappi-kurkkusalaattia
bbq-kastiketta

Halkaise sämpylä. Levitä bbq-kastiketta sämpylän pohjaan ja kanteen. Aloita pohjalta järjestyksessä liha, juustosiivu, salaatti, viipaloitu tomaatti ja suolakurkku, homejuusto ja bbq-kastike. Järjestystä voit tietenkin vaihtaa. Mehevä hamppari on helppo syödä suodatinpussista. 

Bataattiranut kahdelle
2 keskikokoista bataattia
oliiviöljyä
ranskanperunamaustetta
chiliä
suolaa
grillimaustetta

Viipaloi bataatit ranskalaisen muotoisiksi puikuloiksi. Palat saavat olla melko suuria, sillä bataatti kutistuu uunissa. Pese pilkotut bataatit ja kuivaa hyvin. Näin niiden pinnasta poistuu ylimääräinen tärkkelys ja rapeus on helpommin saavutettavissa. Lisää oliiviöljy ja mausteita oman maun mukaan. Sekoittele hyvin ja levitä bataatit uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 30-40 minuuttia niin, että ranujen reunat ovat jo lähes mustuneet.

Dippi
2 dl turkkilaista jogurttia
sitruunapippuria
yrttisuolaa


Hampparithan olisi vielä kruunannut joku jenkkileivos tai runsas jätskiannos mutta enpä ollut kaupassa ajatellut sinne asti. Jälkiruokakippoon onneksi löytyi kuitenkin turkkilaista jogurttia, hunajamelonia, suolapähkinöitä, cashew-tahnaa ja Agave-siirappia. 


Tänään ei sotketa keittiötä aiemmin suunnittelemillani vaalileivoksilla vaan rentoillaan ja nautitaan sunnuntaista. Rentoile sinäkin, ja muista äänestää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti