sunnuntai 30. elokuuta 2015

Synttärikahvitteluiden amerikkalainen juustokakku ja mansikkamelba

Huhheijaa huikealta Kyproksen lomalta palattu, mutta ei kyllä vielä aivan palauduttu. Viikko oli kaikin puolin mahtava, ruokakin maistui vaikka lämpöä oli päivittäin lähemmäs 35 astetta. Pari ruokavinkkiä ajattelinkin jossain vaiheessa kyseiseen lomakohteeseen liittyen postata. Mutta myöhemmin niitä sitten. Lähdimme reissuun juuri minun syntymäpäivänäni eli pienimuotoisia synttärikahveja vietettiin tänään hieman jälkikäteen. Koska aikaa järjestelyihin ei ollut paljoakaan, päätin tällä kertaa luottaa tuttuun ja turvalliseen, aina niin herkulliseen amerikkalaiseen juustokakkuun. Delekoin tehtävää myös äidilleni, joka toi mukanaan mansikkamelban. Ai ai ja nam nam, tällä yhdistelmällä ei vaan voi mennä vikaan. Tämä luotto-ohje todellakin kannattaa laittaa talteen.


Amerikkalainen juustokakku

Pohja
200 g Digestive-keksejä
100 g voita sulatettuna

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g creme fraichea
2 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
1 dl perunajauhoja
4 kananmunaa

Päälle
rouhittua valkosuklaata

Valmista pohja murskaamalla Digestive-keksit ja sekoittamalla ne sulan voin kanssa. Painele pohja leivinpaperilla vuoratun ja reunoiltaan kevyesti voidellun 20-22 cm irtopohjavuoan pohjalle ja nosta kylmään. 

Notkista tuorejuustoa hieman ja lisää sitten joukkoon kaikki muut täytteen ainekset. Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi. Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle ja paista 175 asteisessa uunissa alatasolla n. 60 minuuttia. Peitä kakku leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa, jottei se tummu liikaa. Vuoan allekin kannattaa laittaa leivinpaperi, sillä kakun reunoilta valuu herkästi rasvaa.

Jäähdytä kakku hyvin ja tarjoile mieluiten kylmänä mansikkamelban kera. Voit koristella kakun halutessasi vaikkapa valkosuklaarouheella.

Mansikkamelba
jäisiä mansikoita
(sokeria)

Soseuta hieman sulaneet mansikat, lisää halutessasi sokeria ja kaada tarjoilukannuun. Tarjoile juustokakun kanssa.


perjantai 14. elokuuta 2015

Ihanan samettinen kevyesti valkosuklainen sitruuna-mascarponekakku

Perjantaista on näköjään näin loman aikana muodostunut minulle oikea pyhä leivontapäivä. Tänään ollaan lähdössä mökille ja pakkohan sinne on jotain makiaa mukaan saada. (Ja pakkohan sitä oli hätähousun jo kotona maistaa.) Mikäs tässä lomalaisen on leipoessa, aikaa ja intoa riittää. Kyllä minun mielestäni herkkuja on aina erityisen kiva leipoa viikonlopuksi ja silloin niistä on myös mukavempi nauttia. En tiedä onko muut kuulleet moisesta, mutta minä noudatan sellaista itse kehittelemääni 4:3-dieettiä. Arkipäivät ilman herkkuja ja perjantaista sunnuntaihin herkkuja niin paljon, ettei mistään dieetistä voi edes enää puhua. :D Minun herkuttelukalenterissani perjantai lasketaan viikonlopuksi...

Tänään leivottavaksi päätyi Suklaapossun blogista bongaamani aivan mielettömän herkullisen kuuloinen mascarpone-sitruunajuustokakku. Tämä herätti mielenkiintoni erityisesti siksi, että kyse on liivatteettomasta ja munattomasta juustokakusta. Hieman olin skeptinen sen suhteen, miten kakku pysyy kasassa mutta hyvinhän tuo sitruuna sen kyllä hyydytti. Ei liikaa mutta sopivasti. Kakun koostumus on ihanan pehmeä ja kuohkea, liivate usein mielestäni jämäköittää juustokakkuja ihan liikaa. Tein ohjeeseen muutamia pieniä muutoksia. Pohjaan käytin Digestive-keksejä, koska niitä sattui olemaan avattu paketti kaapissa jo entuudestaan. Laitoin pohjaan myös hieman enemmän valkosuklaata ja rouhin suklaata vielä vähän pohjan päällekin. Suklaata lisäsin myös täytteeseen, tosin ihan vain pikkuriikkisen verran. Tein kakun 20 cm vuokaan, joten kakusta tuli lisäksi vielä hiukan korkeampi.

Koristelin kakun oman parvekkeen orvokeilla. Kakun päälle sopisi toki hyvin myös vaikkapa tuoreet vadelmat tai mansikat ja valkosuklaarouhe. Ihan mielettömän hyvää juustokakkua! Ai että! Rakenne, maku ja ulkonäkö, kaikki kohdallaan. Ja tuo keksipohjan tekeminen valkosuklaaseen voin sijasta, ah mikä mainio idea.



Valkosuklainen sitruuna-mascarponekakku

Pohja
85 g valkosuklaata
n. 10 Digestive-keksiä

Täyte
2 1/2 dl vispikermaa
400 g mascarponea
50 g valkosuklaata
2 sitruunan kuori 
2 sitruunan mehu (n. 7 rkl)
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Päälle
esim. marjoja, valkosuklaarouhetta, syötäviä kukkia

Valmista ensin pohja. Rouhi keksit muruksi vaikkapa muovipussissa. Joukkoon saa jäädä sattumia eli ei tarvitse olla aivan hienoa murua, jota usein peräänkuulutan. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita keksimurun joukkoon. Painele keksi-suklaaseos leivinpaperilla päällystetyn kevyesti reunoista voidellun irtopohjavuoan pohjalle (20- 22 cm). Voiteleminen ei ole välttämätöntä. Rouhi pohjan päälle vielä muutama pala valkosuklaata. Nosta pohja kelmulla päällystettynä jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita täytteen suklaa sulamaan vesihauteeseen. Vatkaa kerma melko jämäkäksi vaahdoksi. Raasta sitruunat kerman joukkoon, lisää myös sokerit ja sitruunamehu. Sekoita mascarpone sulan valkosuklaan kanssa ja lisää sitten kermavaahtoon. Vatkaa vielä hetki, tarkista makeus (lisää halutessasi sokeria) ja kaada sitten keksipohjan päälle. Tasoita pinta ja anna kakun hyytyä kylmässä ainakin 5-6 tuntia, mieluiten yön yli. EDIT 15.8.15: Suosittelen tosissani hyydyttämään kakkua yön yli, juuri syötiin jämiä aamiaiseksi ja rakenne oli huomattavasti parempi kuin eilen.

Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoile. Tämä vie kielen mennessään... APUA! :D Huomaathan, että kakku ei kovin montaa tuntia pärjää huoneenlämmössä vaan alkaa herkästi löystyä.

Mukavia herkkuhetkiä ja aurinkoista viikonloppua!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Maailman helpoin mustikkajälkkäri

Tämän ihan huikean makuisen ja yksinkertaisen mustikkapaistoksen ohje on pakko jakaa nyt vielä kun on mustikka-aika parhaimmillaan. Tämän pyöräyttää hetkessä joko tuoreista tai pakastemustikoista. Lämpimän paistoksen kylkeen vaniljajätskä tai vaniljakastiketta ja jälkiruoka on valmis nautittavaksi. Minulle tämä toimii kyllä ihan vaikka iltapalanakin. :D Olen tehnyt tätä tänä kesänä jo parikin kertaa mutta kuvien määrä on toistaiseksi nolla. Miten se on mahdollista? No kun tämä on niin hyvää, että menee parempiin suihin alta aikayksikön. Josko vielä tulisi kerta, kun ehtisin ottaa kuviakin... EDIT. 28.9.15 Ja nyt vihdoin koitti se päivä, kun poikaystävä ei ollut kotona sörkkimässä uunituoretta mustikkakukkoa, vaan kerkisin nappaamaan muutaman kuvankin.


Valkosuklainen mustikkakukko

Pohjalle
n. 3 dl mustikoita
100 g valkosuklaata
2 rkl hunajaa
2 tl vaniljasokeria

Päälle
100 g pehmeää voita
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruisjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta

Sekoita jäisiin mustikoihin muutama ruokalusikallinen perunajauhoja ja levitä mustikat kevyesti voidellun pienehkön reunallisen uunivuoan pohjalle, halutessasi voit käyttää myös pieniä annsovuokia. (Itse käytän n. 15 cm x 20 cm kokoista lasivuokaa.) Jos käytät tuoreita mustikoita, voit levittää ne suoraan vuoan pohjalle. Hienonna valkosuklaa ja ripottele se mustikoiden päälle. Lisää päälle myös hunaja ja vaniljasokeri.

Sekoita kaikki päällisen ainekset keskenään ja levitä seos mustikoiden päälle. Paista 175 asteessa n. 15-20 minuuttia. Tarjoile lämpimänä jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.


Ja eikun herkuttelemaan!

maanantai 10. elokuuta 2015

Piirakkaperjantai: kanttarelli-pekoni-aurapiirakka ja mustikka-mascarponepiirakka

Perjantaina pyöräytin heti aamutuimaan pari piirakkaa aiemmin viikolla kerätyistä metsän antimista. Olin alkuviikosta pitkästäaikaa äidin kanssa mustikkametsässä ja samalla löytyi sattumalta muutama kanttarellikin. Ei se metsässä kökkiminen mikään minun juttuni ole, mutta kyllä olin todella ylpeä saaliistani ja mikäs sen mukavampaa kuin käyttää ruoanlaitossa ja leivonnassa ihan itse omin kätösin kerättyjä raaka-aineita. 

Kanttarellipiirakka on ihan täysin oman mielikuvitukseni tuotos, mustikkapiirakkaan taas olen saanut vaikutteita useammasta eri leipurin mustikkapiirakkaohjeesta. Pohja on toiselta, täyte toiselta ja muruseos ihan omasta päästä. Ohje on rustattu paperille jo joku aika sitten, joten valitettavasti en pysty tähän alkuperäisiä ohjeita linkkaamaan. Tosin ehkä uskallan ottaa ohjeen omiin nimiinikin, koska sekä pohjaan että täytteeseen tein pientä iinamaista hienosäätöä. Limen lisäys oli ihan mielettömän hyvä idea, miten hyvin se sopiikaan yhteen mustikan kanssa. Valkosuklaakin olisi mahtunut mukaan mainiosti, mutta se nyt jäi pois tällä kertaa. Ettei sitä suklaata olisi aina joka paikassa... :D Mustikkakukkoa tein viikko takaperin (pitää muuten muistaa laittaa senkin ohje tänne) ja sitä en kertakaikkisesti osaa tehdä ilman valkosuklaata. Mitenniin suklaalover. 

Molemmat piirakat onnistuivat todella hyvin. Maistelijoita on siis ollut muitakin kuin vain minä. En tiedä johtuiko kelistä, seurasta vai näistä herkuista, mutta perjantai-illan auringonlaskupiknik oli kyllä hyvin lähellä täydellistä. Nämä piirakat sopivat toki kahvipöytäänkin tai ihan vaikka iltapalaksi. Ihanan helppoja ja arkisia mutta kuitenkin niin maistuvia leivonnaisia!


Kanttarelli-pekoni-aurapiirakka

Pohja
Katso ohje täältä

Täyte
2-3 dl kanttarelleja
1 pkt pekonia
1 iso punasipuli
aurajuustoa oman maun mukaan (n. 1/2 pkt)
200 g creme fraichea
2 munaa
2-3 dl juustoraastetta (mozzarella, emmental)
mustapippuria, suolaa, chiliä
rucolaa valmiin piirakan päälle

Pieni kanttarellit, pekoni ja sipuli haluamasi kokoisiksi paloiksi. Kuullota ensin kanttarellit pannulla runsaassa voissa ja lisää sitten joukkoon pekoni ja sipuli. Anna paistua, kunnes pekoni on saanut väriä. 

Sekoita munat ja creme fraiche keskenään tasaiseksi. Lisää juustoraaste ja mausta. Leikkaa aurajuusto viipaleiksi.

Levitä kanttarelli-pekoni-sipuliseos esipaistetulle piirakkapohjalle. Murustele sitten aurajuustoviipaleet päälle ja kaada lopuksi vielä creme fraiche-seos. Paista 200 asteessa n. 25-30 minuuttia. Piirakan pinta saa ottaa hieman väriä. Viimeistele hieman jäähtynyt piirakka rucolalla.


Mustikka-mascarponepiirakka

Pohja
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 limen kuori raastettuna

Täyte
250 g mascarponea
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
tilkka limen mehua
200-300 g mustikoita

Muruseos
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja 
1 dl fariinisokeria
ripaus suolaa

Valmista ensin pohja. Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna. Raasta limen kuori ja lisää joukkoon keskenään sekoitettujen kuivien aineiden kanssa. Painele taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Painele pohjaan haarukalla muutama reikä. Nosta jääkaappiin muiden osien valmistuksen ajaksi.

Vispaa täytteen muna ja sokerit keskenään. Lisää sekaan mascarpone ja limen mehua muutaman puristuksen verran. Levitä pohjan päälle ensin mustikat ja sitten mascarponeseos. Mikäli käytät pakastemustikoita, suosittelen ennen piirakan päälle levittämistä pyöräyttämään ne pienessä määrässä perunajauhoja. Perunajauhot sitovat hieman mustikasta uunissa lähtevää nestettä.

Valmista viimeiseksi täytteen päälle tuleva muruseos. Nypi kaikki muruseoksen ainekset keskenään ja murustele piirakan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 25 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.


Tässä vielä lopuksi tunnelmia piknikiltä ja lauantai-illan hyvän ystävän kanssa nautituista parvekeherkuista. Oi mikä ihana viikonloppu. <3