keskiviikko 12. elokuuta 2015

Maailman helpoin mustikkajälkkäri

Tämän ihan huikean makuisen ja yksinkertaisen mustikkapaistoksen ohje on pakko jakaa nyt vielä kun on mustikka-aika parhaimmillaan. Tämän pyöräyttää hetkessä joko tuoreista tai pakastemustikoista. Lämpimän paistoksen kylkeen vaniljajätskä tai vaniljakastiketta ja jälkiruoka on valmis nautittavaksi. Minulle tämä toimii kyllä ihan vaikka iltapalanakin. :D Olen tehnyt tätä tänä kesänä jo parikin kertaa mutta kuvien määrä on toistaiseksi nolla. Miten se on mahdollista? No kun tämä on niin hyvää, että menee parempiin suihin alta aikayksikön. Josko vielä tulisi kerta, kun ehtisin ottaa kuviakin... EDIT. 28.9.15 Ja nyt vihdoin koitti se päivä, kun poikaystävä ei ollut kotona sörkkimässä uunituoretta mustikkakukkoa, vaan kerkisin nappaamaan muutaman kuvankin.


Valkosuklainen mustikkakukko

Pohjalle
n. 3 dl mustikoita
100 g valkosuklaata
2 rkl hunajaa
2 tl vaniljasokeria

Päälle
100 g pehmeää voita
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruisjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta

Sekoita jäisiin mustikoihin muutama ruokalusikallinen perunajauhoja ja levitä mustikat kevyesti voidellun pienehkön reunallisen uunivuoan pohjalle, halutessasi voit käyttää myös pieniä annsovuokia. (Itse käytän n. 15 cm x 20 cm kokoista lasivuokaa.) Jos käytät tuoreita mustikoita, voit levittää ne suoraan vuoan pohjalle. Hienonna valkosuklaa ja ripottele se mustikoiden päälle. Lisää päälle myös hunaja ja vaniljasokeri.

Sekoita kaikki päällisen ainekset keskenään ja levitä seos mustikoiden päälle. Paista 175 asteessa n. 15-20 minuuttia. Tarjoile lämpimänä jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.


Ja eikun herkuttelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti