perjantai 5. helmikuuta 2016

Helppo hillopiirakka

Vähän on jäänyt kaikenlaisia jämiä ja avattuja purkkeja jääkaappiin pyörimään viime aikojen leipomusteluista, joten päätin sitten leipoa tällaisen pikaisen "inventaariopiirakan". Tämä on niin helppo ja hyvä ohje, että ansaitseekin tulla jaetuksi. Tuo kinuski ei alkuperäiseen piirakkaan kyllä kuulu, mutta koska sitä sattui olemaan vajaa purkki kaapissa niin... Tämä hillopiirakka maistuu ihan sellaisenaan mutta vaniljajäätelö ei ole lainkaan huono kylkiäinen hieman lämpimän piirakan seuraksi. Parasta piirakka on melkeinpä vasta päivä-pari leipomisesta. Säilytän tätä aina jääkaapissa ja nostan hetki ennen nauttimista huoneenlämpöön tai saatan jopa hieman lämmittää mikrossa. Tämä on superhelppo tehdä vaikkapa yllätysvieraille, ei vie aikaa eikä vaadi mitään kummoisia aineita. Tuo kinuskikaan ei ole mikään välttämättömyys, pelkkä hillo riittää. Ajattelin vielä jatkaa jääkaapin tyhjentämisteemalla ja vatkata pakastimeen eilisen Snickers-pullan jämät jäätelön muodossa, sopivasti kun löytyi pian vanhentuva vispikermapurkkikin kätköistä. Katsotaan syntyykö siitä julkaisukelpoista herkkua.



Hillopiirakka

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
125 g voita
1 muna

Täyte
n. 1 dl karamellisoitua kondensoitua maitoa
n. 2 dl vadelmahilloa (tai jotakin muuta hilloa)

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää pehmeä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää muna, sekoita ja pyörittele taikina kiinteäksi palloksi. Nosta kylmään vartiksi. Ota levänneestä taikinasta pieni osa sivuun koristesuikaleita varten. Painele tai kauli loppu taikina leivinpaperilla vuoratun n. 25 x 35 cm kokoisen suorakulmaisen vuoan pohjalle ja hieman reunoille. Levitä päälle kinuski ja hillo. Pyörittele pöydällä lopusta taikinasta pitkulaisia koristesuikaleita piirakan päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti