torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäinen mango-kinuskikakku mansikkakeolla

Kaikki isosiskot varmasti tunnistavat itsessään piirteen huolehtia ja lellitellä perheen nuorimmaista, varsinkin jos kyse sattuu olemaan pikkuveljestä. Meille, minulle ja siskolleni, pikkuveli tulee varmasti ikuisesti olemaan pikkuinen, jonka perään välillä pitää katsoa, vaikka nytkin kyse on jo yli parikymppisestä veijarista. No, eilen tämä pikkuveli täytti vuosia ja tietenkin kävin leipaisemassa hälle makoisan synttärikakun. Olen testannut tätä makuparia joskus ennenkin, mutta muistelisin, että viimeksi kakku ei pysynyt kasassa, koska yritin tehdä siihen liian monta kerrosta eikä siitä sitten tietenkään voinut blogatakaan. Nyt kakku onnistui kun äippä oli toppuuttelemassa kerrosten kanssa. Oikein ihanan kesäinen ja helppo täytekakku! Sopii tällaiselle minunlaiselleni ei niin innokkaalle täytekakkuleipurille. :D Ulkonäöllisesti muistuttaa muuten hieman britakakkua.


Naked mango-kinuskikakku

Pohja
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte
2 dl vispikermaa
200 g mangotuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
n. 3/4 prk kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa

Kostutukseen
n. 1 dl mehua

Koristeluun
tuoreita mansikoita

Valmista ensin pohja. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdon tulee olla melko jämäkkää. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Varo polttamasta pohjaa. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi, lisää sokeri ja tarkista maku. Viipaloi mansikat valmiiksi ja notkista kondensoitu maito helpommin levitettäväksi.

Halkaise neliskanttinen pohja kahtia. Nosta pohjapala tarjoilualustalle. Kostuta pohja huolellisesti pullasudin avulla. Levitä päälle reilu kerros kinuskia ja puolet mangotäytteestä. Nosta toinen puolikas päälle ja kostuta. Levitä loput (vain ohut kerros) kinuskia kansipalan pintaan ja viimeistele lopulla mangotäytteellä. Asettele mansikat haluamallasi tavalla kakun päälle. Säilytä kakku kylmässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti